Vantaa.fi-verkkosivut uudistuvat vuosina 2021 - 2022

Uutinen

Alkuvuodesta 2021 käynnistyvässä projektissa uudistetaan koko sivuston palvelukonsepti, ulkoasu sekä käyttöliittymä. Sisältöjä muotoillaan uudelleen ja sivustokokonaisuutta yhtenäistetään. Tärkeä tavoite on myös saavutettavuuden ja mobiilikäytön parantaminen.

Vantaan kaupungin verkkopalvelulla oli vuonna 2020 yli 2 miljoonaa kävijää ja 9,2 miljoonaa sivulatausta. Käytössä oleva sivusto julkaistiin 7 vuotta sitten.

Sivusto palvelee erityisesti kuntalaisia. Sivusto tarjoaa helposti löydettävissä olevaa tietoa kaupungin toiminnasta sekä sujuvan pääsyn palveluihin.

Alkuvuodesta 2021 käynnistyvässä projektissa uudistetaan koko sivuston palvelukonsepti, ulkoasu sekä käyttöliittymä. Sisältöjä muotoillaan uudelleen ja sivustokokonaisuutta yhtenäistetään. Tärkeä tavoite on myös mobiilikäytön parantaminen.

Uudistuksessa huomioidaan erityisesti saavutettavuus. Sivujen tulee palvella kaikkia käyttäjiä mahdollisista rajoitteista huolimatta sekä digitaidoista riippumatta. Vantaa on myös Suomen kansainvälisin kaupunki, joten paitsi suomeksi ja ruotsiksi, myös entistä paremmin englanniksi toimiva verkkopalvelu on yksi uudistuksen päätavoitteista.

Verkkosivuston teknologiaksi on valittu avoimen lähdekoodin Drupal ja toteuttajakumppaniksi Wunder Finland Oy.

Suunnitellun aikataulun mukaan uusi sivusto julkaistaan alkuvuodesta 2022. Kehittäminen jatkuu projektin seuraavissa vaiheissa 2022-2023.

Katso lisää: Vantaa.fi-verkkopalvelun uudistus

 

Avainsanat

KehittäminenDigitaalisuusSaavutettavuusPalvelut